Suomen mestari

Posted

11807377_514514582047153_8527419522675287105_oPori, tuo Dingon ja Ässien kotipaikka, toimi tämänvuotisten Kalevan Kisojen näyttämönä. Suomen yleisurheilun kesäinen kohtaamispaikka oli saapunut Satakuntaan ja sinnehän täytyi minunkin suunnata. Ja kun kauas lähdettiin, niin pakkohan oli ns. koko rahan edestä juosta. Näin ollen viikonlopun urakaksi valikoitui perjantainen 10 000m sekä sunnuntaina juostava 5000m. Aiemmin olin juossut Kalevan Kisoissa tuplan vuonna 2011 Turussa, ollen silloin kympillä kuudes ja vitosella kahdeksas. Nuorena pojan kloppina olin oikein tyytyväinen noihin suorituksiin, mutta tänä vuonna tavoitteena olisi taistella aivan kärkipään sijoituksista.

Joensuun Eliittikisojen vitosella juoksema kauden paras aika 14.13,27 oli viite paremmasta, mutta en ollut vieläkään luonnollisesti kovin tyytyväinen. Ennätys tai puhumattakaan 14 minuutin raja, jäi vielä rikkomatta. Jos jotain positiivista hakisin, niin juoksun loppu tuli Joensuussa jo paremmin kuin edeltävänä viikonloppuna Oxfordissa. Keskikilometreillä oli kuitenkin edelleen yhtä vaikeaa. En tiedä, annanko henkisesti periksi vai mitä siellä oikein tapahtuu (tai siis mitään ei tapahdu), koska vauhti tyssää lähes poikkeuksetta. Tällä menolla tuskin tulen ikinä alle 14 minuutin aikoja juoksemaan, jos vastaava löysäily jatkuu.

Reilu viikko Joensuun jälkeen olikin sitten Porin Kalevan Kisojen vuoro. Kisojen rata- ja kenttätapahtumien avauspäivänä eli perjantaina, juostiin kymppi. Matkaan lähdin tilastoykkösenä Leidenissä kesäkuun puolivälissä kellottamallani ajalla. Kisassa oli suunnitelmana tarkkailla tilannetta ensimmäiset pari kilometriä, jos jollain juoksijalla olisi menohaluja. Toiveissani oli kuitenkin pystyä juoksemaan edes kohtuullinen aika, joten jos vauhti ei miellyttäisi, lähtisin pitämään vauhtia. Hieman tämä taktiikka rupesi ennen starttia arveluttamaan, sillä tuuli Porin stadionilla oli melko kova. Muuten keli oli oikein hyvä kympin juoksemiseen.

Niemisen Jaakko ampaisi paukusta kärkeen ja otin paikkani johtavan takaa. Ensimmäinen kilometri taittui hieman yli 3 minuutin, ja tässä vaiheessa tein päätöksen hypätä kärkeen. Toinen kilometri oli minulla sitten tasan 3 minuuttia, joten vielä ei vauhti suuresti kasvanut. Pikku hiljaa tästä kuitenkin kiristelin vauhtia ja kärkiporukassa alkoi tapahtumaan pientä hajontaa. Pystyin hyvin tarkkailemaan tilannetta isolta screeniltä, ja jossain vaiheessa huomasin ottaneeni hieman kaulaa takanani taivaltaneeseen porukkaan. Juoksu tuntui alusta lähtien kevyeltä ja menohaluja riitti.

6-7 kilometrin kohdalla alkoi jälleen kerran taas vauhti hyytyä. Osasyynä tähän oli myös maha, joka rupesi vaivaamaan. Reilu pari kilometriä ennen maalia kovaa välikilometrit painellut Mannisen Henri otti minut kiinni. Tarjosin Henalle myös keulapaikkaa, mutta kovan välirutistuksen jäljiltä mieheltä oli isoimmat vetohalut karisseet. Vaikka juoksu ei mitään herkkua ollutkaan mahavaivoista johtuen, niin tiesin, että jos kisa menisi kirihommiksi, tulisin Henrin voittamaan.

Viimeiselle kilometrille lähdettäessä yritin pikku hiljaa kiristämään vauhtia. Hena ei kuitenkaan luovuttanut ja roikkui mukana. Lopullisen niitin sain tehtyä vasta kun kello kilisi viimeiselle kierrokselle. Sain kirikierroksen juostua n. 61 sekuntiin ja näin ensimmäinen henkilökohtainen aikuisten Suomen mestaruus oli tosiasia! Voittoaika 29.46,46 oli niukasti kauden parhaani. Omalla vedolla tuulisessa säässä juostuna aika lupailisi selvästi ennätyskuntoa, se jää nyt kuitenkin seuraaville kerroille. Toivottavasti Ruotsi-ottelussa avautuisi mahdollisuus juosta vauhtia jolla ennätys menisi selvästi kumoon. Kisan jälkeen ilta menikin mukavasti vessassa ravatessa, sillä maha meni kisasta aivan sekaisin!

Sunnuntain 5000 metrille lähdin jälleen kerran mestaruus mielessä. Suunnitelmana olisi jälleen tarkkailla ensimmäiset 2-3 tonnia, jonka jälkeen kiristelisin ruuvia. Vauhtia ei lähdetty pitämään, ja ensimmäiset pari kilometriä menivät hölkkävauhtia. Siirryin kärkeen ja vauhti kiristyi. Harmi vain, että juoksu ei tuntunut alkuunkaan hyvältä! ”68, 69, 70…” kuului huudot tasaisesti laskevista kierrosajoista. 70 sekunnin kierroksen kohdalla puistelin turhautuneena jo päätäni, niin että katsomoon asti näkyi. Siinä vaiheessa tiesin, että tänään ei ole minun päiväni. Hieman tämän jälkeen, reilut kolme kierrosta ennen maalia, Jarkko pisti uuden vaihteen kehiin. Siihen en pystynyt vastaamaan ja myös Anderskin meni siinä samassa rytäkässä ohitseni. Siinä sitten aloin odottelemaan maaliin pääsyä siinä toivoessa, ettei muita enää tulisi takaa ohi.

Viimeisellä kierroksella Andersille tuli jostain syystä täysin seinä vastaan ja pääsin vielä hänet kuittaamaan. Ei sillä, että tuo minunkaan viimeinen kierros mitään liitoa olisi ollut. Tuloksena oli kuitenkin viikonlopun toinen mitali, SM-hopea. Voin rehellisesti sanoa, että kisasta jäi varsin valju olo. Aikakin oli alun hölkkäilyn jälkeen luokaa surkea, joten siitäkään ei mitään ilon tunteita juurikaan syntynyt.

Kuten sanoin monelle kisan jälkeen, oli kisa ”väsyneen miehen väsynyt taistelu”. Valmentaja-Tuomon kanssa yritimme myös pohtia syytä huonoon kulkuun. Todennäköisesti perjantaiset isot mahaongelmat olivat osasyy siihen. Kroppa ei ollut vain saanut tarpeeksi energiaa kovan kilpailun jälkeen, enkä lauantaina saanut tilannetta tarpeeksi korjattua. Tätä syytä korostaa se, että kisan jälkeen en ollut erityisen väsynyt, kuten pitäisi olla. En ollut saanut itsestäni mitään irti.

Viikonlopun saldo oli näin ollen SM-kulta sekä -hopea. Kokonaisuuteen olen oikein tyytyväinen. Seuraavaksi juoksen ensi lauantaina Kuortaneen Eliittikisojen kolmosella jäniksenä. Vauhditettavana olisi pari kovaa aussikaveria, joiden ennätykset ovat 7.50:n paremmalla puolella. Tavoite olisi ainakin 1600 metriä pystyä kavereille jänistelemään. Toivottavasti myös suomalaiset saisivat aussien vanavedessä kohenneltua kotimaan tilastoa oikein urakalla!

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.