Blogi

Kohti uutta kautta

Posted on

Hetkeen ei ole tullut tänne puolelle kuulumisia päiviteltyä, mutta nyt voisin tehdä niin. Kausi 2016 meni ohi että heilahti ja joulukin on kohta ovella. Vuoteen mahtui mukaan paljon onnistumisia, mutta myös pettymyksiä. Ennätykset hilautuivat mukavasti eteenpäin muutamalla matkalla ja suunta oli kaikinpuolin oikea. Erityisesti itseäni lämmittää 5000m:n ajan reilu parannus (14.09->13.53). Harmitukseksi 10 000m:n ajan petraus jäi […]

Blogi

Home sweet home

Posted on

Mies on palannut pari päivää sitten kotimaahan. Leirin viimeiset pari viikkoa vietin Ballaratin kaupungissa noin 100km päässä Melbournesta. Siellä jatkoimme harjoittelua lähes normaaliin tahtiin ja reissun päätti Tasmanian Hobartissa juostu ”Hobart Run The Bridge” maantiekymppi. Ballaratissa mukana olivat meidän ryhmästämme enää vain 4 eurooppalaista sekä muutama japanilainen juoksija. Tälläkin porukalla saimme kuitenkin treenattua oikein hyvin […]

Blogi

Alkukauden kuulumisia

Posted on

Pahoittelut venähtäneestä bloginpäivitys-tauosta. Sen verran on kiirettä pitänyt koulun ja treenien yhdistelyssä nyt syksyllä, että blogin kirjoittelu on jäänyt toissijaiseksi asiaksi. Uusi harjoituskausihan on jo ollut käynnissä hyvän aikaa, joten olisi varmaankin hyvä vetää yhteen myös kulunut kausi 2015! Kesä 2015 lyhyesti Voin sanoa, että kaudesta jäi hieman kaksijakoiset tunnelmat. Tuloksena oli ensimmäinen henkilökohtainen Suomen mestaruus, […]

Blogi

Suomen mestari

Posted on

Pori, tuo Dingon ja Ässien kotipaikka, toimi tämänvuotisten Kalevan Kisojen näyttämönä. Suomen yleisurheilun kesäinen kohtaamispaikka oli saapunut Satakuntaan ja sinnehän täytyi minunkin suunnata. Ja kun kauas lähdettiin, niin pakkohan oli ns. koko rahan edestä juosta. Näin ollen viikonlopun urakaksi valikoitui perjantainen 10 000m sekä sunnuntaina juostava 5000m. Aiemmin olin juossut Kalevan Kisoissa tuplan vuonna 2011 Turussa, […]

Blogi

Keskikesän kisailuja

Posted on

Venäjän Superliiga-reissun jälkeen on jälleen ehtinyt tapahtumaan. Suunnitelmana on ollut harjoitella vielä kohtuullisen kovaa, mutta samalla käydä juoksemassa muutama alimatkan kilpailu. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna vuorossa oli Jämsän kestävyysjuoksukarnevaalien 1500 metriä. Tuloksena sieltä oli aika 3.53,80 ja kolmas sija. Aika on toiseksi paras tulokseni sillä matkalla, mutta kovempaakin toki olisi voinut mennä. Juoksussa oli hieman vielä diesel-vaihde […]

Blogi

Cheboksary

Posted on

Viikonloppu vierähti Superliigan merkeissä Volgan rannalla Cheboksaryssä, Venäjällä. Suomen visiitti ylimmälle tasolle jäi jälleen kerran yhden vuoden mittaiseksi ja tie vie takaisin Ykkösliigaan. Ensi vuonna joukkuemestaruuskisoja ei järjestetä EM-kisoista johtuen, joten kahden vuoden päästä kilpaillaan seuraavan kerran näissä merkeissä. Tuloksellisesti reissun anti itselleni oli laimea. Kilpailun taktisesta luonteesta, keliolosuhteista ja etenkin juoksijan heikkoudesta johtuen jäin kauas […]

Blogi

Euroopan kiertueella

Posted on

Kesän kisakausi on pyörähtänyt minullakin pikku hiljaa käyntiin. Pari viikkoa sitten kävin jänistelemässä jätkille Marskin Kisojen 3000m:llä. Suunnitelmana oli juosta 2km, ja sen jaksoinkin vetää kovassa tuulessa ja tuiverruksessa. Viime viikonloppuna matkustin Hollannin Leideniin juoksemaan kauden ensimmäisen 10 000m:n kisan. Tavoitteena oli pudotella ennätystä jo uusiin lukemiin, vaikka takana ei mikään häävi kevät ole ollutkaan. […]

Blogi

Puolikkaan kautta kohti kesää

Posted on

Treenit jatkuvat kohti kesää melko kelvollisissa merkeissä. Välipalana tuli käytyä juoksemassa puolimaraton Oulun Ideaparkissa nyt viikonloppuna. Syynä tähän tempaukseen oli se, että ensimmäistä kertaa järjestetyn Ideapark-juoksun puolikkaan voittopalkintona oli tynnyrisauna. Harvoin tämän luokan palkintoja on Suomen juoksukilpailuissa tarjolla, joten tätä ”tarjousta” oli vaikea ohittaa. Puolikkaalle lähdin juoksemaan ainoastaan voitosta. Aika tulisi olemaan sivuseikka. Täysin ilmaiseksi en tulisi saunaa […]

Blogi

Toukokuu on toivoa täynnä

Posted on

Hieman alkaa aurinko paistamaan tähänkin risukasaan huonompien aikojen jälkeen. Surkeasti menneen Amerikan reissun kruunasi viimeisenä päivänä hankittu ruokamyrkytys. Kuten arvata saattaa, niin vuorokauden matkustus tuollaisen taudin jälkeen ei ehkä kaikista suurinta herkkua ollut. Onneksi akuutein vaihe ehti mennä ohitse ennen paluulentoja, joten kanssamatkustajat selvisivät pahimmalta… Kotiin päästyäni on homma lähtenyt kulkemaan parempaan suuntaan. Jalka kestää jälleen harjoittelua, […]