16
elokuu

Mietteitä kesän ensimmäisen puoliskon tapahtumista

Kauden 2018 päätähtäin, Berliinin EM-kilpailut, ovat takanapäin. Nyt on aika siis jonkinlaisen välitilinpäätöksen, vaikka kausi tulee näillä näkymin jatkumaan vielä pitkälle syksyyn. Kesä 2018 on tarjonnut ylä- ja alamäkiä, kuten urheiluun yleensä tahtoo kuuluakin. Haluaisin nostaa muutamia näistä tässä blogitekstissä esille.

Mennään ensimmäiseksi toukokuuhun, jolloin oli ehdottomasti yksi kesän kohokohdista; 10 000 metrin Eurooppa Cup Lontoossa. Tässä kyseisessä kilpailussa rikoin EM-kilpailuihin vaadittavan tulosrajan ajalla 28.48,43. Ennätykseni parani noin 26 sekuntia, ja alitti kisarajan 28.55 reilulla seitsemällä sekunnilla.

Eurooppa Cup järjestettiin tänä vuonna ”Night of 10 000m PB’s” -nimisen tapahtuman yhteydessä Lontoon Parliament Hillin kentällä. Ennakko-odotukset tapahtuman suhteen olivat jo korkealla, sillä aiempina vuosina meininki oli videoista ja kuvista päätellen ollut mahtava! Taka- ja etusuoralle oli pystytetty kaljateltat, joiden läpi kilpailijat juoksivat, samalla kun yleisö sai nauttia siellä virvokkeista. Kaarteissa katsojat olivat myös aivan juoksijoiden ”iholla”, sillä he pääsivät seuraamaan kisaa kolmosradalta. Tunnelma kilpailun aikana oli korviahuumaava ja olosuhteet olivat miesten A-erän aikaan lähellä täydellistä, Lontoon pimenevässä illassa. Juoksu meni itseltäni jonkinlaisessa hurmiossa, ja tilanne oli ns. ”hallussa” koko matkan ajan EM-rajan suhteen. Mitäpä sitä muuta toteamaan kuin että fiilis maalissa oli huikea! Pitkän työn ja satsauksen tulos palkittiin vihdoinkin arvokisapaikalla.

Minun puolestani kympin Eurooppa Cup voitaisiin järjestää Lontoossa vaikka joka vuosi. Jos en käsittänyt väärin, niin seuraavat pari vuotta siellä tullaankin tapahtuma järjestämään. Näiden seuraavien vuosien aikana muilla mailla olisi oiva mahdollisuus ottaa oppia kisajärjestelyistä. Tällä tavoin samanlainen spektaakkeli voitaisiin järjestää muuallakin. Minun mielestäni aiempien vuosien ”keskellä ei-mitään” järjestettyihin Eurooppa Cup -kilpailuihin ei ole enää tämän jälkeen paluuta. Tällä tarkoitan sitä, että edellisvuosien cupit on järjestetty mm. sellaisissa maissa kuin Valko-Venäjä, Makedonia ja Turkki. Olosuhteet kovien tuloksien tekoon ovat olleet myös kehnot, sillä kilpailut on käyty yleensä keskellä päivää, kuumissa olosuhteissa. ”Lontoon mallista” voitaisiin ottaa oppia myös meillä Suomessa, ja miksei voitaisi harkita jopa Eurooppa Cupin järjestämistä joskus tulevaisuudessa. Mikä olisikaan sen parempi tapa herätellä kotimaista 10 000 metrin juoksukulttuuria kuin Lontoo-henkinen tapahtuma esimerkiksi toukokuisena kevätiltana!

Toisena positiivisena kokemuksena nostan ehdottomasti kesän toisen reissuni Iso-Britanniaan. Tämä tapahtui Juhannuksen pyhinä, ja paikkana oli Loughborough. Lontoon kisan takia missasin touko-kesäkuun vaihteen Oordegemin loistavan kilpailun, joten oli etsittävä kesäkuulle vaihtoehtoisia mahdollisuuksia juosta 5000 metriä. Ensimmäinen mahdollisuus löytyi Hollannin Nijmegenistä kuun alussa, mutta siellä viivyin radalla yli 14 minuuttia. Se viikko oli minulle kesän vaikeimpia, sillä muutama päivä ennen tätä sammuin Turun Paavo Nurmi Gamesien tonnivitosella. Usko omaan tekemiseen meinasi hieman horjua ja ”flashbackit” viime kesän vaikeuksista tulivat mieleeni, mutta onneksi tästä kurssi lähti kuitenkin parempaan suuntaan. 

Toinen vitosen yritys kesäkuulle löytyi siis British Milers Clubin Loughboroughin osakilpailusta. Juhannuskelit olivat tällä kertaa Briteissä huomattavasti lämpimämmät ja vähäsateisemmat kuin kotimaassa, joten sen puolesta olin oikeassa paikassa. Kuten jo mainitsin, luotto omaan tekemiseen oli erittäin epävarmalla pohjalla parin alakanttiin menneen kisan jäljiltä. Lisäksi ilmassa oli lämpimien kelien johdosta runsaasti siitepölyä, joka teki olotilasta tukkoisen. Juhannuspäivän kilpailu meni kuitenkin ”pelättyä” paremmin, ja kirjasin uudeksi vitosen ennätyksekseni ajan 13.46,75. Parannusta aiempaan pari vuotta vanhaan noteeraukseen tuli noin kuusi sekuntia. Juoksu antoi mukavan itseluottamusbuustin, ja tämän johdosta saatoin lähteä luottavaisin mielin kesä-heinäkuun vaihteessa 2.5 viikon mittaiselle leirille Sveitsin St. Moritziin.

St. Moritzin leiri meni erinomaisesti, ja teinkin erittäin laadukkaita harjoituksia ennen EM-Berliiniä. Treeniseuraa sain norjalaisista juoksijoista, joten yksin ei siellä tarvinnut harjoitella. Puitteet St. Moritzissa olivat kohdillaan, ja moni eurooppalainen sekä muualta tuleva juoksija oli valinnut samaisen paikan leirikohteekseen ennen kesän pääkilpailujaan. Vuoristossa vältyin suurimmalta osalta heinäkuun helteistä, jotka jouduin vielä tosin kohtaamaan kotimaahan palatessani. Se oli näin jälkikäteen ajateltuna elintärkeää ennen Berliiniä, sillä siellä oli edessä vieläkin tukalammat olosuhteet.

St. Moritzista lensin siis suoraan Jyväskylään Kalevan Kisoihin, jossa juoksin lauantaina 5000 metriä. Jalka oli kisassa ”syönnillään”, ja ratkaisin kisan suhteellisen varhaisessa vaiheessa. Saaliina oli näin ollen kolmas yleisen sarjan Suomen mestaruuteni, ja ensimmäinen kyseisellä matkalla. Monella jätkällä oli toki torstain hellekymppi jo alla, joten he antoivat sen verran tasoitusta minulle. Mukava on kyllä ollut nähdä positiivia välähdyksiä miesten pitkien matkojen puolella. Toivotaan nyt, että miehet pysyvät terveiden kirjoissa, niin tulevaisuus näyttää huomattavasti valoisammalta!

Päätän tämänkertaisen tekstin tähän, koska muuten se venyisi liian pitkäksi. Jatkan ensi kerralla Berliinin EM-kilpailuista sekä loppukesän muista starteista, joita on vielä muutama jäljellä. Ensi kerralla valotan myös syksyn suunnitelmia.

No comments yet

5
helmikuu

Korkealla leireilyä ja yllätyskäänteitä

Tervehdys!

Kalenteri näyttää jo reilusti vuotta 2018, ja nyt voisi olla hyvä aika hieman kertoa kuulumisia juoksurintamalta. Palasin viikko sitten kotiin kauden ensimmäiseltä ulkomaanleiriltä. Vietin siis reilun kuukauden Etelä-Afrikan Dullstroomissa, jossa olin ennen tätä reissua ollut pari kertaa aiemminkin harjoittelemassa. Teemana leirillä oli paluu takaisin normaaliin treenirytmiin syksyn hankaluuksien jälkeen. Ennen leiriä olin päässyt jo hieman juoksun makuun, mutta kunto ei missään nimessä vielä ollut erityisen hyvä. Korkea ilmanala laittoi miehen alkuun hieman puhalluttamaan, mutta reissun edetessä juoksu alkoi kulkemaan yhä paremmin. Keliolosuhteet olivat jälleen kerran mainiot ja pahimmat Suomen pakkaset sain tällä tavoin vältettyä.

Etelä-Afrikan leirin miesjuoksijat

Dullstroomissa meillä oli vajaan kymmenen hengen juoksijoista ja suunnistajista koostuva suomalaisporukka. Eniten harjoitusseuraa sain estemies Raitasen Topista, jonka perässä yritin suurimman osan harjoituksista roikkua. Lisäksi teimme harjoituksia yhdessä ruotsalaisten juoksijoiden kanssa, jotka antoivat erinomaista sparrausta etenkin kovemmissa vedoissa. Yhteenvetona reissusta voineekin sanoa, että Turkish Airlinesin koneeseen nousi reilusti parempikuntoinen juoksija kuin reilu kuukausi sitten.

Alunperin tarkoituksena ei ollut missään nimessä kisailla hallikaudella, mutta ”lievästä” mieskestävyysjuoksijoiden pulasta johtuen starttaankin ensi viikonloppuna Pohjoismaisessa hallimaaottelussa. Matkana Ruotsin Uppsalassa on pisin mitä kisoista löytyy, eli 3000 metriä. Rehellisesti sanottuna suuria odotuksia kisaan ei ole, mutta otan juoksun hyvänä treeninä kohti maaliskun alussa odottavaa maantiekymppiä Manchesterissä. Mielenkiintoista nähdä mitä radalla tapahtuu vai tapahtuuko yhtään mitään!

2 comments

25
lokakuu

Katsaus syksyyn

Tervehdys! Katsastetaanpa mitä tässä on viime aikoina tapahtunut urheiluiden saralla. Kuten monet teistä sattuivat huomaamaan, kesän kisakauden jouduin lopettelemaan jälleen kerran hieman liian aikaisin. Koko alkukesän vaivanneiden terveydellisten ongelmien jälkeen juoksu alkoi elokuun puolenvälin jälkeen jo toimimaan aavistuksen paremmin. Sitten kuitenkin kohtalo puuttui jälleen kerran peliin. Valmentajani Tuomo oli saapunut Ouluun (onneksi ei aivan pelkästään tämän takia) katsomaan rataharjoitustani, jossa koitettiin kaivaa jonkinlaista virettä esille edessä häämöttävään Ruotsi-otteluun. Kuinka ollakaan, koipi teki omat johtopäätöksensä asiasta ja sanoi sopimuksensa irti kesken kyseisen harjoituksen. Kannatti tulla katsomaan treeniä 400 kilometriä suuntaansa vai mitä! Edessä oli siis telakoituminen viime vuoden elokuun tapaan ja game over kauden 2017 osalta.

Vaivan kohteena oli oikean jalkaterän veneluu. Veneluu oli siitä ikävä paikka vammalle, sillä se on sijainnistaan johtuen hieman huono paranemaan. Tämä johtuu siitä, että luontainen verenkierto alueella on heikkoa ja sitä myöten se hidastaa luun paranemisprosessia. Reilun parin kuukauden lorvailun ja korvaavien harjoitteiden jälkeen olen tekemässä paluuta juoksun pariin. Kovin varovaisena on saanut olla, ja välillä olen joutunutkin antamaan hieman siimaa jalalle ”sovun” säilyttämiseksi. Uima-altaassa ja kuntosalin kuntopyörän päällä vietettyjen tuntien jälkeen on kuitenkin ollut huojentavaa päästä harrastamaan hieman ulkoliikuntaa, vaikka ei se alkuun mitään nautintoa ole ollutkaan. Olen saanut taas todeta sen, että eihän muilla lajeilla hirveästi ole suoranaista tekemistä juoksun kanssa. Alku on aina yhtä tervan juontia, oletpa tehnyt korvaavaa harjoittelua säntillisesti kaksi kertaa päivässä tai et. Toivon mukaan ahkera harjoittelu palkitaan pitkällä aikajänteellä ja kuntoon pääseminen nopeutuu verrattuna siihen, että olisin pari kuukautta maannut sohvan pohjalla.

Vuosi 2018 on ollut jo mielessä siitä saakka kun 2016 Amsterdamin EM-kilpailut jäivät välistä. On siis EM-kisavuosi, ja eurooppalaiselle kestävyysjuoksijalle se merkitsee mahdollisuutta kilpailla maanosan parhaita juoksijoita vastaan ilman afrikkalaisia kilpakumppaneita (ai niin, onhan niitä nykyään näissäkin kisoissa…). EM-kilpailut järjestetään siis ensi kesänä Berliinissä, ja sinne pääsyä tavoittelen tosissani. 10 000 metrillä se vaatisi 20 sekunnin ennätysparannusta, rajan ollessa 28.55. Vitosella raja on 13.42, joka ei sekään aivan mahdottomuus ole. Mielestäni kympin raja on minulle enemmän kuin realismia. Tämä vaatii toki sen, että kaikki natsaisi kohdalleen jossain noista harvoista mahdollisista kisoista keväällä/alkukesästä. Terveenä pitäisi myös yrittää pysyä talvella ja keväällä.

Kuten olen jo muutamissa medioissa kuuluttanut, vuosi 2018 lienee viimeinen kausi jolloin pääpaino on kesän ratakisoissa. Kahtena edellisenä kautena kesä on päättynyt vaivoihin ennen aikojaan, joten täysimittaisen kauden läpivieminen tuntuu olevan minulle suhteellisen hankalaa. Katseet kääntyvät näin ollen maantien puolelle ja toivottavasti ensi syksynä voisin juosta debyyttini maratonilla. Tämän piti itse asiassa tapahtua jo tänä syksynä, mutta edellä mainittu vaiva vesitti nämä suunnitelmat. Itse olen sitä mieltä, että maratonille harjoittelu kaikesta brutaaliudestaan huolimatta sopii jaloilleni paremmin kuin jatkuva rataharjoittelu ja etenkin siellä kilpaileminen. Toivottavasti olen oikeassa tämän suhteen!

Tällaista tällä kertaa. Mukavaa syksyn jatkoa lukijoille!

-Arttu

Ps. Pitkäaikainen yhteistyöni Iivari Mononen Oy:n/ScanPole:n kanssa päättyi tähän kauteen ja haluan kiittää heitä siitä, että he ovat olleet tukemassa uraani jo monen vuoden ajan. Ilman tätä arvokasta tukea nuorella urheilijalla olisi monet leirit ja hieronnat jääneet tekemättä. Suuri Kiitos!

2 comments

15
elokuu

Katastrofikesän yhteenveto

Viimeinen kuukausi on jatkanut lähes katastrofaaliseksi muotoutunutta kesääni. Joensuun ja Lapinlahden Eliittikisat heinäkuun alkupuoliskolla menivät täydellisesti penkin alle, eikä niistä juuri raportoitavaa jäänyt. Kalevan Kisojen kymppi hieman myöhemmin täydensi tämän kombon.

Kahden kilpailun ajatuksia tiivistetysti:

Hyvin menneen SM-viestien 1500m:n osuuden jälkeen Joensuun Eliittikisojen vitosen piti olla lähtölaukaus onnistuneelle loppukesälle, mutta mitä vielä…Oma juoksuni oli lopulta yhtä synkkä ja harmaa kuin keskiviikkoisen illan sääolosuhteet.

Pari ensimmäistä kilometriä juoksen mallikkaasti kärkijoukon mukana sellaista 14 minuutin kyytiä. Näillä paikkeilla tuntuu vielä siltä, että mahdollisuudet olisivat ainakin kauden parhaaseen vitoseen. Siitäpä ne vaikeudet sitten alkavatkin, mieleen muistuu muutaman viikon takainen Leidenin kymppi ja pitkät viimeiset kilometrit. Kolmosen kohdalla seinä tuleekin lopullisesti sitten jo vastaan, juuri silloin kun vitosella pitäisi oikeasti alkaa vasta juoksemaan. Kun paletti hajoaa, niin se on sitten menoa; kierrosajat alkavat tippumaan, takapuoli kyntää maata jne…Se on jälleen pitkä matka maaliin. Loppuaika painuu jonnekin huonon ja surkean välimaastoon. Taas vituttaa.

Nooh…seuraava kisaa kohti. Välipäivät ovat todella tahmaista, mutta pakko on yrittää pysyä positiivisena. Ehkä se vielä siitä. Lähes samat japanilaiset ovat jälleen viivalla Lapinlahdella. Päätän lopulta lähteä peesailemaan heitä, vaikka etukäteen suunnittelin aloittavani hieman varovaisemmin. Vauhti tyssää tällä kertaa vieläkin rajummin. Puoleen matkaan tulen näiden japsien vanavedessä noin 8 minuutin vauhdissa, mutta pian tämän jälkeen sama virsi toistuu kuten kävi Joensuussa. Nyt matka maaliin tuntuu vieläkin pidemmälle, keskeyttäminenkin käy ainakin 10 kertaa mielessä. Taistelen kuitenkin maaliin hölkkävauhdilla, sillä aivan herkästi en kisoja ala keskeyttämään. Kisan jälkeen äkkiä junaan ja nokka kohti kotia. Ketuttaa niin paljon ettei valmentajallekaan pysty puhumaan.

Tällaiset kauden aikana tulleet ”seinät” ovat minulle hyvin epätavallisia. En mielestäni pysty edes aloittamaan niin kovaa, että vauhtini hyytyisi noin totaalisesti! Viimeistään nämä kaksi kilpailua kertoivat sen, että elimistössä ei ole kaikki kunnossa. Lapinlahden jälkeen marssinkin verikokeisiin, jotta kaikki epämääräisyydet voitaisiin sulkea pois. Taustalla oli kuitenkin viime vuoden keväänä sairastettu mykoplasma, jolloin meno oli aikalailla yhtä tahmeaa. Lähes aina näiden mykoplasmojen yms. taustalla on toki jonkin sortin ylirasitustila, joka oli varmasti minullakin Australian leirin jälkeen toissa keväänä. Nyt verikokeet näyttivät pitkäaikaisen mykoplasma vasta-ainetasojen olevan hieman koholla, joka lääkärin mukaan viittaisi keväällä/alkukesästä aktivoituneeseen tautiin. Tämä sopisi ainakin minun mielestäni niihin tuntemuksiin, joita minulla on ollut toukokuun alkupuolelta asti. Toki vanhasta sairastelusta arvot voivat jäädä koholle pitkäksikin aikaa, joten on täysin mahdollista, että kyseinen lukema olisi viimevuotisen taudin peruja. Jatkossa tulen varmasti käymään säännöllisesti kyseisissä testeissä, jotta minulla olisi olemassa laajempaa vertailupohjaa mahdollisissa uusissa vastoinkäymisissä. Paras vaihtoehto olisi ilman muuta se, että tällaisia tilanteita ei jatkossa enää edes tulisi.

Diagnoosin jälkeen aloitin kolmen viikon antibioottikuurin. Otin tietoisen riskin ja aloitin sen ennen Kalevan Kisojen kymppiä, jotta se olisi nopeammin ohi. Riski ei lopulta kannattanut, sillä lääkitys pisti mahani sekaisin heti kisan alussa ja tuloksena oli dnf. Kisan jälkeen pöntöllä istuskellessa ei jaksanut paljoa edes vituttaa. Näköjään kun tarpeeksi paljon tulee kylmää vettä niskaan, niin lopulta se ei enää tunnu juuri missään. Kisassa juokseminen tuntui oikeastaan ihan hyvälle. Syynä tähän oli varmasti se, että alkuun vauhti oli melkoisen leppoisaa, eikä kroppa näin ollen joutunut erityisen ahtaalle. Maaliin asti juokseminen kävi kuitenkin puolen matkan jälkeen mahdottomaksi ajatukseksi, joten päätin pistää vilkun päälle ja ottaa suunnaksi lähimmän wc:n.

Suurimmat ongelmat kesän aikana ovat olleet kovien tehojen kestämisessä/puuttumisessa, sekä elimistön palautumisessa kisoista ja kovista harjoituksista. Kuten mainitsin, Joensuun ja Lapinlahden kisojen välissä olotila oli todella väsynyt. Jouduin tosissani pohtimaan, pystynkö ylipäänsä starttaamaan jälkimmäiseen kisaan. Lisäksi mm. ennen kauden parasta vitostani (13.59) toukokuun lopulla jouduin pitämään koko kisaa edeltävän viikon äärimmäisen kevyenä, sillä elimistö ei tahtonut millään tavoin palautua viikonloppuisesta maantiekympistä Oulussa. Sielläkin meno oli itse asiassa jo todella takkuista. Sitten on vielä kesän muut kisat Leidenissä ja Vaasassa, joissa meno oli myöskin luvalla sanoen heikkoa…

Aiemmin keväällä pääsin harjoittelemaan erinomaisen hyvin ja kulku oli huhtikuun aikana lupaavaa, kuten kuun alun kymppi (29.14) osoittikin. Mikä meni sitten pieleen? Täyttä varmuutta itselläni ei tähän kysymykseen ole. Harjoittelun mukana pitkin kevättä oli ollut mm. kandityön tekemistä. Olisiko tämä yhdistelmä voinut ollut hieman liian kova, joka on sitten johtanut rasitustasojen liialliseen nousuun? Periaatteessa en keväällä kokenut olevani mitenkään erityisen väsynyt tms., mutta jotain on varmastikin mennyt pieleen ja tasapaino on järkkynyt. Nämä ovat niitä kinkkisiä juttuja, kun harjoitellaan äärimmäisen kovaa. Urheilemista huipputasolla voidaan tässä tilanteessa aivan syystäkin verrata nuoralla tasapainoilemiseen. Kokonaisuuden on oltava äärimmäisessä balansissa, kun halutaan päästä toivottuun lopputulokseen. Jos joku tekijä tässä kokonaisuudessa (lepo, ravinto jne.) on epätasapainossa, tuloksena on hyvin todennäköisesti joko loukkaantuminen, sairastuminen tai vaikkapa ylikunto.

Kalevalaisten jälkeen olen lähinnä harjoitellut kevyesti. Kuuri on jo ohi, mutta kulku vaihtelee edelleen varsin paljon harjoitusten välillä. On siis täysi arvoitus, ehdinkö viivalle enää tämän ratakauden aikana. Tavoitteena on ollut ainakin syyskuun alun Ruotsi-ottelu. Seuraava reilu viikko näyttää, onko minulla edellytyksiä sinne lähteä, vai käännänkö keskittymiseni suosiolla syksyn koitoksiin.

Tämä oli nyt tällä kertaa hieman negatiivispainoitteinen päivitys, toivotaan jatkossa iloisempia juttuja!

2 comments

11
heinäkuu

Pettymyksien kautta uuteen nousuun

On jälleen pienen tilannekatsauksen aika. Reilu kolme viikkoa sitten kävin Hollannin Leidenissä juoksemassa 10 000 metriä. Matkaan lähdin kovin tavoittein, mutta tuloksena oli täydellinen pannukakku. Kisa oli osallistujalistaltaan ja olosuhteiltaan erinomainen, mutta tällä kertaa alitin riman pahemman kerran. Aika 29.40,45 oli kaukana siitä mitä toivoin. Kisassa lähdimme matkaan toki erittäin vauhdikkaasti, oma kolmosen väliaika oli n. 8.35 ja vitonenkin vielä 14.30. Näin ollen puoleen matkaan tulin vielä mukavasti tavoiteaikataulussa. Tässä vaiheessa alkoivat vaikeudet, ja vauhtini alkoi putoamaan. Seuranani oli kaksi muutakin juoksijaa, jotka lopulta eivät hyytyneet niin pahasti, ja juoksivat oman ennätykseni (29.14) tuntumaan. Viimeinen niitti tuli noin kahdeksan kilometrin kohdalla, jolloin kierrosvauhdit laskivat vielä entisestään ja putosin kyseistä porukasta. Puolikkaat 14.30 ja 15.10 kertovat karua tarinaa matkasta. Harvoin olen näin pahasti hyytynyt kilpailussa, mutta sekin oli nyt koettava. Pienet kesäkuun alussa tulleet jalkojen kolotukset ja tästä johtuneet muutokset alkuperäisiin suunnitelmiin olivat varmastikin osasyynä siihen, miksi kisa meni kuten meni.

Epäonnistunut kisa harmitti vielä päiviä sen jälkeen, mutta ei auttanut kuin ottaa suunta eteenpäin. Seuraava kisa oli nimittäin tiedossa jo seuraavana viikonloppuna, kun minut valittiin edustamaan Suomea Euroopan joukkuemestaruuskilpailuiden ykkösliigan 5000 metrille. Kisat järjestettiin kotoisessa Vaasassa, joten ulkomaille asti ei tällä kertaa tarvinnut matkustaa. Harmittavasti keskellä viikkoa hommasin itselleni pienen flunssan, joka toi harmaita hiuksia valmistautumiseen.

Itse kisassa taistelin lopulta kahdeksannelle sijalle, joka oli siihen saumaan aivan kohtuullinen suoritus. Juoksussa tunsin, että kroppa ei ollut täydellisessä vireessä, ja näin ollen kärjen alussa pitämä reipas vauhti tuntui liian kovalta. Pääjoukon vetohalut tyssäsivät yllättäen kisan puolen välin tienoilla, ja pääsin vielä letkaan mukaan. Tiesin, että lopussa vauhdin lisääntyessä itselläni ei olisi kuitenkaan saumoja taistella kavereiden kanssa, sillä olin jo melko kovilla siinä vaiheessa. Näinhän sitten kävikin, kun joukko alkoi ratkoa sijoja 3-7. Lopussa varovaisemmin aloittanut Irlannin kaveri meinasi tulla vielä ohitseni, mutta sain hänet kuitenkin pidettyä takanani. Viikonloppu oli kokonaisuudessaan maajoukkueelle menestys ja nousu takaisin Superliigaan oli tosiasia. Toivottavasti vielä parin vuoden päästä voisin itse olla mukana noissa kilpailuissa!

Vaasan jälkeen siirryin parin viikon harjoittelutauolle. Sen vietin kotona Oulussa, jossa sain rauhassa keskittyä olennaiseen. Treenaamisen ohella pieni hengähdystauko jatkuvasta matkustelusta teki kropalle hyvää. Odotuksiin nähden vaisusti mennyt alkukesä oli saanut itseluottamuksen hieman horjumaan, joten tähän saumaan oli tärkeää saada muutama onnistunut harjoitus tehdyksi.

Kisojen pariin palasin viikonloppuna SM-viestijuoksuissa Tampereella. Joensuun Kataja sai jalkeille nuorekkaan joukkueen 4×1500 metrin viestiin. Juoksimme koostumuksella Teemu Ruippo, Topi Manninen, Jiri Karjalainen sekä minä. Selvästi oli huomattavissa, että muillakin joukkueilla oli jonkinlaista sukupolvenvaihdosta tapahtumassa ja viestistä oli odotettavissa erittäin tasainen. Jokaisen suorittaessa tasonsa ylärajoilla uskoimme taistelevamme mitaleista, mutta realistinen taso tulisi olemaan välillä 4-8.

Lopputulos osuikin tähän arvioon, sillä sijoituksemme oli lopulta kahdeksas. Oma osuuteni meni melko hyvin, epävirallisesti ajakseni kellotettiin 3.51. Juoksussa hyvää vetoapua sain takaani tulleelta Samu Mikkoselta, joka hieman karkasi viimeisellä 200 metrillä. Juoksu toimi mainiona viimeistelynä tulevana keskiviikkona juostavalle Joensuun Eliittikisojen 5000 metrille, jossa lähden parantelemaan kauden parasta aikaani 13.59. Viivalla on hyvä kattaus juoksijoita niin Suomesta, Japanista, Marokosta kuin Norjasta. Toivotaan, että keliolosuhteet olisivat suotuisat, jotta tuloksenteko olisi mahdollista! Joensuun jälkeen vuorossa on vielä Lapinlahden Eliittikisat sunnuntaina. Juostava matka siellä on toistaiseksi vielä avoinna. Päätöksen teen Joensuun kilpailun jälkeen.

-Arttu

 

1 comment

9
kesäkuu

Kesäkausi avattu

Kesän ratakausi tuli polkaistua käyntiin pari viikkoa sitten Belgian Oordegemissa. Ennen tätä kipaisin edeltävänä viikonloppuna Oulussa Terwamaratonin kympin, jossa sain rikottua reittiennätyksen ajalla 30.26. Yksin juostessa tähänkin tulokseen sai tehdä yllättävän paljon töitä. Yleinen olotila oli tämän lisäksi jostain syystä väsynyt. Tätä samaa fiilistä jatkui myös Terwan jälkeisellä viikolla, joten ajatukset Belgian kisaan eivät olleet kovinkaan optimistiset. Omassa päässäni olin aiemmin kuvitellut pystyväni juoksemaan vitosen alle 13.50:n, mutta Oulun juoksu ja kisaa edeltävän viikon yleinen vire saivat tämän tavoitteen tuntumaan aika kaukaiselta haaveelta.

Olotila parani hieman viikon mittaan, mutta Brysselin koneeseen nousi mietteliäs juoksija. Belgiaan meitä lähti isompi porukka suomalaisia juoksijoita, joten yksin ei reissuun tarvinnut lähteä. Kohteessa odottivat hellekelit, mikä olikin pienimuotoinen shokki elimistölle Suomen kylmien kelien jälkeen. Onneksi kisat juostiin myöhään illalla jolloin lämpötila oli ehtinyt laskemaan jo siedettäviin lukemiin. Oma starttini oli lauantaina noin kello 23:n aikoihin. B-erään oli ahdettu 30 juoksijaa, joten ruuhkaa oli hieman ensimmäisillä kierroksilla. Jänis lähti kuitenkin sen verran vauhdikkaasti liikkeelle, että porukka asettui hyvin jonoon. Löysin oman paikkani joukon keskivaiheilta. Vauhti asettui hieman alle 14 minuutin loppuaikaan enteilevään kyytiin. Kuitenkin jo parin kilometrin juoksun jälkeen vauhti alkoi tehdä tehtävänsä, ja oli alettava tehdä tosissaan töitä. Yleensä tämä samanlainen fiilis tulee vasta 3-4 kilometrin välillä. Tässä vaiheessa tiesin jo, että tänään ei ehkä ole ennätyspäivä.

Kolmeen kilometriin tulin 8.20-25 väliin, joten vauhti ei kaikesta huolimatta paljoa pudonnut. Neljäs kilometri oli kuitenkin jälleen vaikea, ja kierrosajat putosivat jopa yli 70 sekunnin. Onneksi kisassa oli porukkaa sen verran, että selkiä oli tarjolla pitkin matkaa. Tämä auttoi taistelemaan viimeisellä kilometrillä, jossa sain taisteltua itseni sentään alle 14 minuutin. Tarkka aikani oli 13.59,23 ja sijoitus erässä 19. Ei tosiaankaan sitä mitä alunperin lähdin hakemaan, mutta viikon fiiliksiin nähden aika oli kuitenkin kelvollinen. Tämä oli toki vasta urani kolmas 14 minuutin alitus, eli eivät nämä tulokset ole minulle vielä täyttä arkipäivää.

Belgian jälkeen aloin harjoittelemaan seuraavia koitoksia kohti. Suunnitelmissa oli juosta 7. päivä 1500 metriä Puolassa, 12. päivä Paavo Nurmi Gamesissa 3000 metriä sekä 17. päivä 10 000 metriä Hollannin Leidenissä. Vireystila kisan jälkeen tuntui olevan taas normaali, joten se kohotti itseluottamusta. Viime viikon loppupuolella jalkaan ilmaantui kuitenkin pieniä tuntemuksia rataharjoituksen päätteeksi. Liekkö Suomen ”talvisilla” olosuhteilla yhdistettynä kovatehoiseen harjoitteluun ollut vaikutusta asiaan? Jouduin näin ollen ottamaan hieman jalkaa pois kaasulta ja viettämään pari päivää uimahallin puolella. Tämä johti nyt siihen, että Puolan sekä Turun kisa jäävät tällä erää välistä, sillä Hollannin kymppi on näistä ehdottomasti tärkein etappi. Tilanne jalan suhteen vaikuttaisi nyt olevan onneksi hyvä ja isommilta vahingoilta vältyttiin. Hollantiin lähden toiveena parannus huhtikuiseen Huelvan ennätysjuoksuun, eikä se 29 minuuttiakaan kovin kaukana enää olisi!

 

1 comment

19
toukokuu

Kesän kisakautta kohti

Toukokuu kääntyy jo loppupuolelle, joten kesän ratakausi alkaa kolkutella jo oven takana. Toki itse otin jo varaslähdön siihen huhtikuun alkupuolella Espanjan kisan merkeissä. Tämän kisan jälkeen on tapahtunut sen verran, että pari viikkoa sitten kilpailtiin SM-maastojuoksujen merkeissä Heinolan Vierumäellä ja viime viikonloppu vierähti taas Pajulahdessa kestävyysjuoksijoiden yhteisleirityksen merkeissä.

SM-maastojen 12km matkalta tuliaisena oli pronssinen mitali, joka oli ilman muuta lähtökohtiin nähden pienoinen pettymys. Vierumäelle oli tehty mainio rata golf-kentän maastoon, joka oli varsinaisten mäkien vähäisestä määrästä huolimatta haasteellinen. Tämän tuottivat juoksurytmiä rikkoneet esteet, tömpäreet ja tiukat mutkat. Näiden tekijöiden johdosta itselläni loppui puhti ensimmäisenä juuri jaloista, jonka jälkeen kisan loppupuolisko olikin lähinnä ”hölkötellelyä” maaliin. Normaalisti saan itsestäni kisoissa hyvin irti, mutta nyt en ollut maalissa edes kovinkaan väsynyt. Tällä kertaa sattui hieman huonompi päivä ja kyseinen rata ei sopinut minulle aivan optimaalisella tavalla. Kisan jälkeen ei kuitenkaan auttanut jäädä surkuttelemaan alakanttiin mennyttä kisaa, vaan katseet käänsin jo kesän ratakisoihin. Kevään treenit ja Espanjan kisa olivat menneet hyvin, joten suureen huoleen ei tässä vaiheessa ollut aihetta.

Kilpailukauteni jatkuu huomenna lauantaina kuitenkin vielä maantiellä, sillä juoksen Oulussa järjestettävällä Terwamaratonin kympillä. Raatin stadionilta starttaavan kisan reitti on minulle erittäin tuttu, sillä sitä olen muutamien viimeisten vuosien aikana kolunnut lähes päivittäin. Tavoitteena on ilman muuta rikkoa Janne Ukonmaanahon reittiennätys 30.33. Viime vuonna kevään vaikeuksien jälkeen kyseinen aika jäi vielä rikkomatta, mutta yritetään nyt uudestaan.

Terwan jälkeen vuorossa on ensi viikon lauantaina 5000 metriä Belgian Oordegemissä. Kilpailujen ajankohta sekä sijainti ovat lähes täydelliset, ja tämän huomaa etenkin osallistujamääristä; Tänäkin vuonna pelkästään miesten 5000 metrille on ilmoittanut lähes 300(!) juoksijaa. Tähän kun otetaan lisäksi mukaan kaikkien muiden lajien startit, niin viimeisiä vitosen eriä juostaan vielä yömyöhään. Toiveissa itselläni olisi päästä mukaan B-erään, jossa on sielläkin luvassa vauhtia aivan riittämiin asti. B-erässä lähtöaikakin lienee vielä sentään lauantain puolella, joten mielelläni siellä itseni näkisin! 😀 Kaiken mennessä nappiin Belgiasta voi odottaa uusia ennätyslukemia, mutta sen näemme sitten. Kevään tekemisen perusteella en näe ainakaan sille mitään estettä.

No comments yet

17
huhtikuu

Karhun kautta Huelvan kympille

Aika taas kirjoitellaan hieman kuulumisia, kun on kilpailujakin tullut käytyä kiertämässä. Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna matka vei Poriin, kun ohjelmassa oli perinteinen Karhuviesti Raumalta Poriin. Itse olin ollut mukana viimeksi vuonna 2011, jolloin kipaisin kilpailun avausosuuden. Tänä vuonna olin mukana Pohjolan Juoksijoiden tiimissä, joka koostui Pohjois-Suomessa asuvista/kotoisin olevista juoksijoista. Joukkue lähti puolustamaan viimevuotista kokonaiskilpailun kakkossijaa lähes samalla miehistöllä (5/7) kuin silloinkin.

Matka Oulusta Poriin oli pitkä, mutta reissu meni leppoisasti hyvässä seurassa! Kannatti kuitenkin lähteä, sillä juoksu toimi mainiona viimeistelytreeninä ennen viikon päästä odottavaa Huelvan ratakymppiä. Juoksin viestin neljännen osuuden, joka oli pituudeltaan 6.3km. Aika oli 18.13, joten keskivauhdiksi muodostui mukava 2.53/km. Edeltävän osuuden jätkät (Mikko Tolonen ja Rami Oravakangas) olivat juosseet oikein kelvollisesti, ja kolmososuuden Jouni Holappa toi meidät vaihtoon sijalla kolme, josta lähdin parantelemaan asemia. Sain nostettua meidät lopulta kakkossijalle, ja otin kärkijoukkueen juoksijaa 2.5 minuuttia kiinni, eron ollessa vaihdoissa vain puolisen minuuttia. Viimeisten osuuksien menijät (Ukonmaanaho, Ylisaukko-Oja ja Peltoniemi) taistelivat hienosti, ja pysyimme mitalikamppailussa mukana. Maalissa Porin Karhuhallissa joukkueemme kokonaissijoitus oli lopulta neljäs ja erikoisjoukkueiden sarjassa kolmas. Karhuviesti oli hieno kokemus jälleen kerran ja pitää taas uudestaan lähteä käymään. Silloin vain voitto kelpaa!

Huhtikuun pääkilpailu oli tosiaankin Espanjan Huelvassa juostu Espanjan ja Portugalin avoin mestaruuskymppi. Matkustin yhdessä Hampurin maratonille valmistautuvan Henri Mannisen kanssa Portugalin puolelle, tuttuakin tutumpaan, Monte Gordoon muutama päivä ennen kisaa. Välipäivät tulivat tarpeeseen, sillä matkustaminen vaati veronsa ja ehdimme totutella hieman lämpimimpiin olosuhteisiin. Lämpötila huiteli lähellä hellelukemia, joten muutos Suomen keleihin oli varsin suuri.
Huelvassa viivalle asettui iso osa Espanjan ja Portugalin parhaimmistosta lisättynä muutamalla ulkopuolisella osallistujalla. Mukana oli mm. Sveitsin parikymppinen Julien Wanders, joka taannoin debytoi puolikkaalla ajalla 61.43! Olin päässyt kilpailun A-erään, joka juostiin kello 19.55 paikallista aikaa. Sitä ennen oli vuorossa useampi nuorten vitosen sekä aikuisten kympin erä. Henrin kisa B-erässä päättyi valitettavasti puolessa matkassa keskeytykseen. Aurinko ei aivan ehtinyt laskea ennen meidän starttia, ja lämpötila pyöri edelleen yli 20 asteessa. Omasta mielestäni lähtö olisi voinut olla siis vieläkin myöhempään.

Kilpailun kärki lähti noin 28 minuutin vauhtia liikenteeseen, johon ei luonnollisesti ollut asiaa. Noin 29 minuutin vauhtiin muodostui kuitenkin ryhmä, jonka perälle itse asetuin. Vauhti oli valitettavasti vain hieman nykivää, kun halukkaita vauhdinpitäjiä ei tahtonut löytyä ja juoksijat hakivat paikkojaan ryhmässä. Juoksun alkupuoliskosta tuli näin ollen hieman vauhtileikittelyä, enkä itse ainakaan oikein päässyt hyvään ja tasaiseen rytmiin. Puoleen matkaan tulin ajassa 14.36, joten olin selvästi ennätysvauhdissa ja juoksu tuntui varsin hyvälle.

Kuuden kilometrin kohdalla joukko alkoi pikku hiljaa hajoamaan. Itse jäin hieman edellä menneestä porukasta, mutta arvelin, että vahvan loppuvetoni ansiosta selkiä tulisi vastaan. Hitain kilometrini tuli kahdeksan kilometrin kohdilla, jolloin vauhti putosi noin puolen tunnin vauhtiin. Hieman ennen viimeistä kilometriä kisan kärkimies Wanders ohitti minut kierroksella, ja koitin hypätä hänen kyytiinsä. Siinä pysyin hetken aikaa ja sain tällä tavoin loppukirin käyntiin. Viimeisellä kilometrillä sain myös muutaman kaverin ohitettua ja maaliin tulin ajassa 29.14,62. Entisestä ennätyksestä lähti näin ollen noin 19 sekuntia. Tulokseen voin olla varsin tyytyväinen, sillä surkeasti menneen syksyn jälkeen tällainen vauhti huhtikuun alkuun on kelpo kyytiä. Viisi viikkoa ennen Huelvaa juoksin Manchesterissä maantiellä melkein minuutin hitaampaa, joten tässäkin ajassa kehitystä on selvästi tapahtunut.

Nyt nokka kohti kesää muutaman maasto- ja maantiekisan kautta! Parin viikon päästä starttaan näillä näkymin Pyynikkijuoksussa Tampereella ja viikko tästä SM-maastojuoksuissa Vierumäellä.

Ps. Löydyn nyt myös Facebookin puolelta, joten käykäähän tykkäämässä! https://www.facebook.com/arttuvat/

1 comment

10
maaliskuu

Eurooppaa ristiin rastiin

Tervehdys Italiasta! Olen ollut täällä Rooman lähistöllä Ostiassa harjoittelemassa helmikuun 20. päivästä asti ja reissua on jäljellä vielä vajaan viikon verran. Viime kuulumisten jälkeen olen ehtinyt pari kertaa laittaa numerolapunkin rintaan, sillä juuri ennen tänne tuloa kävin Pohjois-Irlannissa juoksemassa Armaghin katuvitosen (tulokset) sekä viime viikonloppuna Manchesterissä Trafford 10k -katukympin (tulokset). Kisat olivat ensimmäiset varsinaiset startit sitten viime elokuun alun, joten tässäkin mielessä oli mukava päästä taas tosimielessä lähtöviivalle.

Armaghin reissu oli omaa kisasuoritustani lukuunottamatta hieno kokemus. Järjestelyt toimivat erinomaisesti, paikalla oli tasokas osallistujakaarti (77 miestä alle 15min!) sekä tapahtuma itsessään oli tunnelmaltaan ainutlaatuinen. Kiitokset vielä matkan järjestelystä Juha ”Hell” Hellstenille, jolle on vuosien saatossa kehittynyt hyvät kontaktit kisajärjestäjän suuntaan! Aikani kilpailussa oli lopulta siis 14.28 ja sijoitus joukon jatkona 30. Juoksu oli vielä varsin tahmeaa ja vitosen kilpailuvauhti oli kieltämättä hieman hakusessa. Jouduin aloittamaan kisan melkein ”urku auki”, jotta pääsin hyville tarkkailuasemille lähtöruuhkan jälkeen (ensimmäinen km ehkä n. 2.47-48). Tämä kova aloitus ja vitosen kilpailuvauhtisten harjoitusten vähäinen määrä näkyi sitten kilpailun loppuvaiheissa, jolloin jouduin tyytymään vain kärkimiesten kantapäiden katseluun ja taistelemaan hieman huonommista sijoituksista. Startti toimi kaikesta huolimatta erinomaisena kilpailunomaisena harjoituksena ja teki varmasti hyvää jatkoa ajatellen!

Pohjois-Irlannista suuntasin vielä viikonlopuksi Suomeen, jonka jälkeen pakkasin laukut ja lensin tänne Italiaan. Rooman lentoasemalta noin 15 kilometrin päässä sijaitseva Ostia on ollut aiemmin melko suosittu harjoittelukohde suomalaisten kestävyysjuoksijoiden keskuudessa, etenkin ex-kestävyysjuoksujen päävalmentaja ja Kariline-tallin johtohahmon Kari Sinkkosen aikakausilla. Olin kuullut paikasta hyvää palautetta Coach-Tuomolta, joten päätin lähteä itse tarkistamaan Ostian harjoitusolosuhteet. Valittamista ei ole ollut, sillä Castel Fusanon mäntymetsän monipuoliset reitistöt ovat tarjonneet kelpo olot juoksuharjoitteluun. Suhteellisen vasta uusittu Stella Polaren stadionin kenttä oli myös positiivinen yllätys, eikä siinäkään ole ollut valittamista. Mäkijuoksuun itse Ostiassa on suhteellisen rajalliset mahdollisuudet, mutta paikallisjunalla pienen ajelun päätteeksi sellaisiakin löytää varsin näppärästi.

Harjoituksellisesti leiri on mennyt hyvin. Ensimmäisen viikon tein suhteellisen perustreeniä ja toinen viikko ennen meni osittain kisaan kevennellessä. Toiselle viikonlopulle oli siis ohjelmassa jälleen visiitti sateisille saarille, tällä kertaa Manchesteriin. Kisana oli Trafford 10k, Partington nimisellä esikaupunkialueella. Paikka sijaitsi lähellä Manchesterin lentoasemaa, joten sinne oli varsin näppärä mennä. Viime vuonna kisassa juostiin isolla joukolla 29-30 minuutin väliin, tosin reitti oli mitattu noin 150 metriä lyhyeksi. Se ei poista sitä, että kisa oli tuolloinkin tasoltaan sopiva ja tämä houkutti minutkin täksi vuodeksi mukaan. Olin itse asiassa tällä kertaa kisan ainoa ulkomaalainen osallistuja, parina viime vuonna paikalla on ollut ainakin muutama ruotsalainen juoksija.

Kisapäivänä odotti aikainen herätys, koska starttipistooli pamahti jo puoli kymmeneltä aamulla. Reitti oli lupauksien mukaisesti tasainen ja se kiersi yhtenä lenkkinä keskellä brittiläisiä peltoalueita. Säätila oli perinteinen brittiläinen eli vettä tuli reilusti koko kilpailun ajan, mutta onneksi tuuli ei merkittävästi häirinnyt juoksua. Kisan ennakkosuosikki ja ylivoimainen voittaja (ajalla 28.55) Chris Thompson karkasi heti startista omille teilleen ja toiset jäivät ratkomaan muut sijoitukset. Mies valmistautuu huhtikuun loppupuolella järjestettävälle Lontoon Maratonille ja näyttäisi kuntokin olevan ihan kohdillaan.

Itse yritin aloittaa hieman varovaisemmin kuin Armaghissa ja tyydyin tarkkailemaan pari ensimmäistä kilometriä, vauhdin ollessa silti alle 3min/km. Tuohon noin puolen tunnin vauhtiin muodostui hyvä porukka, jossa taitoimme lopulta lähes koko matkan. Muutamia liian kovaa aloittaneita tuli toki selkä edellä kisan edetessä vastaan. 5 kilometrin merkille tulin noin ajassa 15.08, joten hieman olimme 30 minuutin aikataulua jäljessä. Loppupuoliskolla ei tapahtunut hyytymistä, mutta ei myöskään merkittävää vauhdin lisäystä, joten maaliin tulin ajassa 30.09 sijoituksen ollessa 14. Tulos ja tuntuma juoksuun oli merkittävästi parempi kuin Armaghissa 2.5 viikkoa aiemmin, mutta toiveissa oli rahtusen kovempi aika. Siihen ei vielä nyt ollut rahkeita, mutta otetaan tämäkin nyt hyvänä harjoituksena. Syksyn todella pitkä harjoitustauko vei kunnon melko pohjalukemiin ja näyttääkin kestävän yllättävän pitkään päästä takaisin kuntoon. Suunta on kuitenkin oikea ja nyt tarvitaan vain lisää hyviä harjoitusviikkoja alle.

Nyt kun on muutaman kisan verran nähnyt brittiläisten kilpailutouhua, voi vain todeta, että he osaavat juosta tiellä kovaa. Sen verran tein tilastotutkimusta, että monilla juoksijoista maantie-ennätykset saattavat olla jopa parempia kuin heidän ratatuloksensa. Kertooko se siitä, että he eivät juuri radalla kilpaile vai että he ovat muuten vain suhteessa parempia tiejuoksijoita. Joka tapauksessa heidän lähestymistapansa kilpailuihin poikkeaa selvästi vaikkapa meidän Suomen vastaavasta, jossa kaikki harjoittelu tähtää lähinnä kesän ratakauteen. Ei ole todellakaan ihme, että britit pärjäävät hyvin maastojuoksun arvokisoissa ja nyt heiltä on putkahanut maantienkin puolelle kovia tekijöitä! Meillä Suomessa toki rasitteena näiden kilpailuiden järjestämiseksi on kylmä ja luminen talvi, jolloin tiellä tai maastossa ei juurikaan ole mahdollisuuksia juosta kilpaa. Onneksi jos kilpailuhammasta alkaa kolottamaan, niin ei tarvitse kuin ottaa lentokone alle ja lennähtää muutama tunti etelän suuntaan. Itselläni on ollut monena syksynä ja keväänä ollut tarkoitus tiellä ja maastossa kilpailla aktiivisesti, mutta erinäiset vaivat ovat nämä suunnitelmat lopulta vesittäneet. Lopputulemana on näin ollen ollut, että kilpailukauteni on typistynyt vain kesään.

2 comments

14
helmikuu

Hallikisojen korviketta

Kalenteri on näyttänyt helmikuuta jo hyvän aikaa, joten paikallaan lienee pieni katsaus vuoden 2017 alkupuoleen. Vuosi vaihtui siis Limingan Uudenvuodenjuoksun voitolla ja sen jälkeen harjoitukset ovat menneet nousujohteisesti ilman sen suurempia takapakkeja ja hyvä ”treenikunto” on alkanutkin viime viikkoina löytymään. Alkuperäisten suunnitelmieni mukaisesti hallissa en juokse (poislukien viime sunnuntaina juostu jänistely Oulussa), joten ylihuomenna torstaina testaan kilpailuvirettäni Pohjois-Irlannissa Armagh 5k -tiejuoksussa. Kyseessä on siis viiden kilometrin kisa aivan tämän pienehkön kaupungin ytimessä. Kilpailussa on historian saatossa ollut mukavasti suomalaisjuoksijoita ja tänä vuonna on minun vuoroni olla edustamassa sinivalkoisia värejä. Mukaan piti lähteä myös Mannisen Henri, mutta pienistä sairasteluista johtuen mies joutui reissun jättämään väliin. Pienenä detailina voitaneen mainita, että paras suomalaissuoritus Armaghissa on Jussi Utriaisen 3. sija vuonna 2008, aika tuolloin oli 14.01.

On mielenkiintoista nähdä mihin rahkeet omalta osaltani riittävät, sillä mukana on tasokas joukko juoksijoita Isosta-Britanniasta, Irlannista, Yhdysvalloista ja muualta Euroopasta. Hyviä päänahkoja olisi näin ollen tarjolla, jos tossu on miehellä yhtään syönnillään. Kilpailun laajasta tasosta kertoo paljon se, että esimerkiksi viime vuonna 66 miestä alitti 15 minuuttia. Suurta stressiä en kuitenkaan kilpailun suhteen ole ottanut ja lähden rennoin mielin matkaan. Oikeastaan Armaghin vitonen toimii hyvänä availuna ennen maaliskuun 5. päivänä juostavaa maantiekymppiä Manchesterin Traffordissa, jossa luvassa on nopea reitti sekä muutenkin tasokas kilpailu. Viime vuotisen Trafford 10k:n reitti oli mitattu 100 metriä liian lyhyeksi kalibroinnissa tapahtuneen virheen johdosta (aiheesta lisää tästä), joten tästä on toivottavasti viisastuttu tänä vuonna. Manchesteriä ennen suuntaan kuitenkin vielä leireilemään Italian Ostiaan, josta käsin käyn tuon kilpailun myös juoksemassa. Italiaan tulen näin ollen vielä palaamaan tuon Britannian mutkan jälkeen ja leireilen siellä hyvissä olosuhteissa maaliskuun puoleen väliin saakka.

Hommat etenevät näin ollen varsin suotuisissa merkeissä ja parin päivän päästä ollaan taas hieman viisaampia siitä missä liikutaan kilpailukunnon suhteen.

No comments yet

Back to top