Katastrofikesän yhteenveto

Viimeinen kuukausi on jatkanut lähes katastrofaaliseksi muotoutunutta kesääni. Joensuun ja Lapinlahden Eliittikisat heinäkuun alkupuoliskolla menivät täydellisesti penkin alle, eikä niistä juuri raportoitavaa jäänyt. Kalevan Kisojen kymppi hieman myöhemmin täydensi tämän kombon.

Kahden kilpailun ajatuksia tiivistetysti:

Hyvin menneen SM-viestien 1500m:n osuuden jälkeen Joensuun Eliittikisojen vitosen piti olla lähtölaukaus onnistuneelle loppukesälle, mutta mitä vielä…Oma juoksuni oli lopulta yhtä synkkä ja harmaa kuin keskiviikkoisen illan sääolosuhteet.

Pari ensimmäistä kilometriä juoksen mallikkaasti kärkijoukon mukana sellaista 14 minuutin kyytiä. Näillä paikkeilla tuntuu vielä siltä, että mahdollisuudet olisivat ainakin kauden parhaaseen vitoseen. Siitäpä ne vaikeudet sitten alkavatkin, mieleen muistuu muutaman viikon takainen Leidenin kymppi ja pitkät viimeiset kilometrit. Kolmosen kohdalla seinä tuleekin lopullisesti sitten jo vastaan, juuri silloin kun vitosella pitäisi oikeasti alkaa vasta juoksemaan. Kun paletti hajoaa, niin se on sitten menoa; kierrosajat alkavat tippumaan, takapuoli kyntää maata jne…Se on jälleen pitkä matka maaliin. Loppuaika painuu jonnekin huonon ja surkean välimaastoon. Taas vituttaa.

Nooh…seuraava kisaa kohti. Välipäivät ovat todella tahmaista, mutta pakko on yrittää pysyä positiivisena. Ehkä se vielä siitä. Lähes samat japanilaiset ovat jälleen viivalla Lapinlahdella. Päätän lopulta lähteä peesailemaan heitä, vaikka etukäteen suunnittelin aloittavani hieman varovaisemmin. Vauhti tyssää tällä kertaa vieläkin rajummin. Puoleen matkaan tulen näiden japsien vanavedessä noin 8 minuutin vauhdissa, mutta pian tämän jälkeen sama virsi toistuu kuten kävi Joensuussa. Nyt matka maaliin tuntuu vieläkin pidemmälle, keskeyttäminenkin käy ainakin 10 kertaa mielessä. Taistelen kuitenkin maaliin hölkkävauhdilla, sillä aivan herkästi en kisoja ala keskeyttämään. Kisan jälkeen äkkiä junaan ja nokka kohti kotia. Ketuttaa niin paljon ettei valmentajallekaan pysty puhumaan.

Tällaiset kauden aikana tulleet ”seinät” ovat minulle hyvin epätavallisia. En mielestäni pysty edes aloittamaan niin kovaa, että vauhtini hyytyisi noin totaalisesti! Viimeistään nämä kaksi kilpailua kertoivat sen, että elimistössä ei ole kaikki kunnossa. Lapinlahden jälkeen marssinkin verikokeisiin, jotta kaikki epämääräisyydet voitaisiin sulkea pois. Taustalla oli kuitenkin viime vuoden keväänä sairastettu mykoplasma, jolloin meno oli aikalailla yhtä tahmeaa. Lähes aina näiden mykoplasmojen yms. taustalla on toki jonkin sortin ylirasitustila, joka oli varmasti minullakin Australian leirin jälkeen toissa keväänä. Nyt verikokeet näyttivät pitkäaikaisen mykoplasma vasta-ainetasojen olevan hieman koholla, joka lääkärin mukaan viittaisi keväällä/alkukesästä aktivoituneeseen tautiin. Tämä sopisi ainakin minun mielestäni niihin tuntemuksiin, joita minulla on ollut toukokuun alkupuolelta asti. Toki vanhasta sairastelusta arvot voivat jäädä koholle pitkäksikin aikaa, joten on täysin mahdollista, että kyseinen lukema olisi viimevuotisen taudin peruja. Jatkossa tulen varmasti käymään säännöllisesti kyseisissä testeissä, jotta minulla olisi olemassa laajempaa vertailupohjaa mahdollisissa uusissa vastoinkäymisissä. Paras vaihtoehto olisi ilman muuta se, että tällaisia tilanteita ei jatkossa enää edes tulisi.

Diagnoosin jälkeen aloitin kolmen viikon antibioottikuurin. Otin tietoisen riskin ja aloitin sen ennen Kalevan Kisojen kymppiä, jotta se olisi nopeammin ohi. Riski ei lopulta kannattanut, sillä lääkitys pisti mahani sekaisin heti kisan alussa ja tuloksena oli dnf. Kisan jälkeen pöntöllä istuskellessa ei jaksanut paljoa edes vituttaa. Näköjään kun tarpeeksi paljon tulee kylmää vettä niskaan, niin lopulta se ei enää tunnu juuri missään. Kisassa juokseminen tuntui oikeastaan ihan hyvälle. Syynä tähän oli varmasti se, että alkuun vauhti oli melkoisen leppoisaa, eikä kroppa näin ollen joutunut erityisen ahtaalle. Maaliin asti juokseminen kävi kuitenkin puolen matkan jälkeen mahdottomaksi ajatukseksi, joten päätin pistää vilkun päälle ja ottaa suunnaksi lähimmän wc:n.

Suurimmat ongelmat kesän aikana ovat olleet kovien tehojen kestämisessä/puuttumisessa, sekä elimistön palautumisessa kisoista ja kovista harjoituksista. Kuten mainitsin, Joensuun ja Lapinlahden kisojen välissä olotila oli todella väsynyt. Jouduin tosissani pohtimaan, pystynkö ylipäänsä starttaamaan jälkimmäiseen kisaan. Lisäksi mm. ennen kauden parasta vitostani (13.59) toukokuun lopulla jouduin pitämään koko kisaa edeltävän viikon äärimmäisen kevyenä, sillä elimistö ei tahtonut millään tavoin palautua viikonloppuisesta maantiekympistä Oulussa. Sielläkin meno oli itse asiassa jo todella takkuista. Sitten on vielä kesän muut kisat Leidenissä ja Vaasassa, joissa meno oli myöskin luvalla sanoen heikkoa…

Aiemmin keväällä pääsin harjoittelemaan erinomaisen hyvin ja kulku oli huhtikuun aikana lupaavaa, kuten kuun alun kymppi (29.14) osoittikin. Mikä meni sitten pieleen? Täyttä varmuutta itselläni ei tähän kysymykseen ole. Harjoittelun mukana pitkin kevättä oli ollut mm. kandityön tekemistä. Olisiko tämä yhdistelmä voinut ollut hieman liian kova, joka on sitten johtanut rasitustasojen liialliseen nousuun? Periaatteessa en keväällä kokenut olevani mitenkään erityisen väsynyt tms., mutta jotain on varmastikin mennyt pieleen ja tasapaino on järkkynyt. Nämä ovat niitä kinkkisiä juttuja, kun harjoitellaan äärimmäisen kovaa. Urheilemista huipputasolla voidaan tässä tilanteessa aivan syystäkin verrata nuoralla tasapainoilemiseen. Kokonaisuuden on oltava äärimmäisessä balansissa, kun halutaan päästä toivottuun lopputulokseen. Jos joku tekijä tässä kokonaisuudessa (lepo, ravinto jne.) on epätasapainossa, tuloksena on hyvin todennäköisesti joko loukkaantuminen, sairastuminen tai vaikkapa ylikunto.

Kalevalaisten jälkeen olen lähinnä harjoitellut kevyesti. Kuuri on jo ohi, mutta kulku vaihtelee edelleen varsin paljon harjoitusten välillä. On siis täysi arvoitus, ehdinkö viivalle enää tämän ratakauden aikana. Tavoitteena on ollut ainakin syyskuun alun Ruotsi-ottelu. Seuraava reilu viikko näyttää, onko minulla edellytyksiä sinne lähteä, vai käännänkö keskittymiseni suosiolla syksyn koitoksiin.

Tämä oli nyt tällä kertaa hieman negatiivispainoitteinen päivitys, toivotaan jatkossa iloisempia juttuja!

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *